Miten Antaa Itselleen Anteeksi

Katso sitä hyvää jota voit tehdä; ennemmin kuin sitä huonoa mitä et voi peruuttaa. Lataa Ilmainen Kirja

Voidaksesi antaa itsellesi anteeksi sinun tulee ajatella sopivaa keinoa, millä hyvität tekosi toiselle osapuolelle. Hyvitys voi olla erittäin hyvä asia, mutta varo itse-rangaistusta, joka verhoutuu katumuksena. Hyvityksen, tai jopa ajatuksen hyvityksestä tulisi tavallisesti saada aikaan helpotuksen tunne. Jos näin ei ole niin silloin voi olla että jonkinlainen itse-vahingoittamisen, tai itse-rangaistuksen muoto on valepuvussa. Hyvitys saattaa maksaa sinulle, mutta sen ei pitäisi vahingoittaa sinua.

Jos sinulla ei ole yhteyttä tähän toiseen henkilöön (hän ei kuulu elämääsi jostain syystä), ja kuitenkin haluat hyvittää, niin tee se henkilön edustajan kautta, ja ole erityisen hyväntahtoinen, antelias ja avulias jollekin samaan rotuun, ryhmään tai henkilötyyppiin kuuluvalle – tai jopa sattumanvaraisesti kenelle tahansa.

Uskotko, että Jumalan tulee antaa sinulle anteeksi ennenkuin voit antaa itsellesi anteeksi? Jos näin on, kysy itseltäsi mistä tiedät, että näin ei ole jo tapahtunut. Yritä sitten käydä läpi Neljä Askelta muutaman kerran ja katso, onko asia yhtään selvempi. (Katso: Antaako Jumala Minulle Anteeksi?)

Kun annat itsellesi anteeksi niin Neljä Askelta Anteeksiantoon ovat periaatteessa aivan samat. Me lisäämme kuitenkin Kolmanteen Askeleeseen jakson siitä, miten muut hyötyvät kun annamme itsellemme anteeksi.

Askel 1. Haluan antaa itselleni anteeksi seuraavan: Valitse jokin erityinen asia. Esimerkki: Haluan antaa itselleni anteeksi sen, että tulin vihaiseksi ja sanoin loukkaavia asioita veljelleni.

Askel 2. Haluan päästää irti tunteet: Luettele asiaan liittyvät tunteet. Sinun tulee tunnistaa nuo tunteet, jotta voit irrottautua niistä ja mennä eteenpäin. Esimerkkejä: Pelko rangaistuksesta, itsensä syytökset, itseinho, syyllisyys, häpeä, jne.

Askel 3A. Hyväksyn, että tämän asian anteeksianto hyödyttää minua, koska: Luettele ne edut, joita saat, kun pystyt antamaan itsellesi anteeksi. Edut saattavat sisältää vapauden tunteista, jotka luettelit Askeleessa 2, ja tuntea niiden vastakohdat. Etu voi myös sisältää kyvyn luoda parempia suhteita, saamaan paremman työpaikan, ansaitsemaan enemmän rahaa, jne. riippuen siitä mikä liittyy asiaan, jonka annat itsellesi anteeksi. Esimerkkejä: tunnet olevasi onnellisempi, vapaampi, rentoutuneempi jne.

Koska tämä on itselleen anteeksiantamisen menetelmä, me lisäämme yhden askeleen, Askel 3B:n, näihin tavallisiin neljään askeleeseen. Tässä askeleessa keskitymme asioihin, joilla muut hyötyvät sinun itsesi anteeksiannosta. Jotkut edut saattavat olla sivutuotteita edusta, jonka sinä itse saat antamalla itsellesi anteeksi; Muille tuleva etu saattaa tulla siitä, että olet eloisampi ja luovampi.

Askel 3B. Tunnistan, että antamalla tämän anteeksi itselleni hyödyntää muita, sillä: Itselleen anteeksianto voi hyödyntää muita auttamalla sinua olemaan parempi vanhempi, tarkkaavaisempi ystävä, parempi kuuntelija, ja anteeksiantavampi henkilö, jne. Saatat olla vähemmän itsekeskeinen ja kiinnostuneempi muista. Sinusta voi tulla vähemmän vaativa, ja saatat olla anteliaampi. Valitse muita hyödyntävä esimerkki, joka luultavasti todella merkitsee jotakin ympäristöllesi. Esimerkkejä: Minun seurani on miellyttävämpi (vähemmän pahantuulinen, nyrpeä ja masentunut), minusta tulee ystävällisempi ja rakastavampi. Minulla on enemmän annettavaa.

Askel 4. Sitoudun antamaan itselleni anteeksi seuraavan __ ja hyväksyn rauhan ja vapauden jotka anteeksianto tuo tullessaan. Rauhan ja vapauden lisäksi tai niiden sijasta voit luetella erityisiä etuja. Voit myös ottaa mukaan etuja, joita myös muut saavat sinussa tapahtuvista muutoksista, kun opit antamaan itsellesi anteeksi. Usein saamasi edut suoraan hyödyntävät myös muita. Jos tulet onnellisemmaksi, tai paremmaksi työntekijäksi, monet ympärilläsi hyötyvät siitä. Olemalla tietoinen eduista muille, kun käymme läpi näitä Anteeksiannon Askeleita, voi helpottaa itselleen anteeksiantoa.

Esimerkkejä:

  1. Sitoudun antamaan itselleni anteeksi sen, että olin vihainen vaimolleni/miehelleni, jotta tulen vapaaksi elämään täysin kykyjeni mukaan, ja olemaan rakastavampi kumppani.
  2. Sitoudun antamaan itselleni anteeksi sen, että menetin työpaikkani, jotta voin mennä eteenpäin ja löytää jopa paremman työpaikan paremmalla palkalla hyödyntämään itseäni ja perhettäni.

On parempi ensin käydä askeleet läpi kirjoittamalla. Aloita pienistä seikoista, vaikka saatat huomata, että anteeksianto niissäkään ei ole pieni asia. Antamalla itselleen anteeksi jopa asian, joka näyttää mitättömältä, pieneltä asialta, joka tapahtui kauan sitten, voi tuoda mukanaan suuria muutoksia. Käy kaikki askeleet läpi muutaman kerran, ja huomaat miten kykysi ja mahdollisuutesi antaa anteeksi kasvaa sinussa niin tekemällä. Lisää asioita, muuta käyttämiäsi sanoja (jos haluat) mennässäsi niiden läpi. Viivy askeleissa, joissa tunnet itsessäsi tapahtuvaa liikettä. Lataa Ilmainen Kirja

Tietenkään mikään ylläoleva ei sulje pois sovituksen tekemistä tai anteeksipyyntöä silloin kun se on mahdollista ja olisi hyödyllistä; niin kauan kuin se ei aiheuta muille lisää tuskaa. Jos mietit hieman, ja se tuntuu oikealta, saat pian ideoita siitä, mitä tehdä. Jos ei ole mahdollista sovittaa; niin elä elämääsi niin hyvin kuin voit. Harkitse sitä hyvää mitä voit tehdä; ennemmin kuin sitä huonoa, jota et voi peruuttaa.

Written by: William Fergus Martin

Lataa Ilmainen Kirja

Neljä Askelta Anteeksiantoon

Neljä Askelta Anteeksiantoon PDF

Voimakas tie vapauteen,

onneen ja menestykseen

William Fergus Martin

ISBN: 978-1-942573-94-4